27.9.2013

Exchange 2013 DAG:n asennus


Taustaa

Exchange 2003:n aikana klusterimalli oli sinänä yksinkertainen, kaikki Exchangen toiminnalliset komponentit olivat klusteriresurssina minimissää kahdella noodilla. Tietokannoissa tarvittava levyalue oli jaettu, puhuttiin ns. Single Copy Clusterista. Yhteinen levyalue tosin muodosti riskin, sillä sen vikaantumiselle ei ollut mitään suojausta. Ainoa keino palauttaa tietokannat takaisin toimintakuntoon levyn vikaantuessa oli varmistukset. Exchange 2007:n myötä tuli uusi klusterimalli, joka keskittyi pelkästään tietokantoihin. Se tuki myös vanhaa SCC, mutta uutena olivat CCR ja LCR. Cluster Continous Replication oli tekniikka, jolla voitiin yhdestä tietokannasta muodostaa kopio toiselle noodille ja sen omalla levystölle (ei siis jaettu levy). Local Continous Replication mahdollisti samalle palvelimelle muodostaa tietokannasta paikallinen kopio omalle levylleen. Exchange 2010:n yhteydessä nämä kaikki poistuvat ja tilalle tuli DAG, Database Availability Group, joka oli CCR:n seuraava kehitysversio. Tietokannasta voitiin muodostaa kaikkiaan 16 kopiota (1+15) eri palvelimille. Exchange 2013:n myötä DAG-malli on säilynyt.



On hyvä huomioida, että DAGilla suojataan ainoastaan tietokantoja. Asiakasyhteydet ovat edelleenkin riippuvaisia CAS-palvelimista, joten ilman kyseisen roolin vikasietoisuutta, ei DAGista ole juurikaan hyötyä. Ja kuten ennenkin, jos on tarkoitus käyttää Windowsin omaa NLB-palvelua Client Access Arrayn muodostamiseen, ei palvelimelle voi asentaa Mailbox-roolia. Tällöin minimi määrä korkean saatavuuden Exchange-ympäristölle on neljä palvelinta. Suositeltavin tapa CAS-roolin korkean saatavuuden ratkaisuksi on käyttää erillisiä kuormantasaajia.

DAGin asentaminen ei ole muuttunut juuri sitten Exchange 2010:n., mutta hallintaan ja asetuksiin on tullut lisää ominaisuuksia.

Artikkelit:
Deploying High Availability and Site Resilience
http://technet.microsoft.com/en-us/library/dd638129(v=exchg.150).aspx

Managing Database Availability Groups
http://technet.microsoft.com/en-us/library/dd298065(v=exchg.150).aspx

Tässä esimerkissä on erillinen CAS-palvelin, joka toimii samalla FSW-palvelimena. Palvelimella on siis kaikki perusasetukset jo kunnossa ennen DAGin määrittelyä. Alla verkkokuva ympäristöstä.



Mailbox-palvelinten verkkoasetukset

Tarvitaan kaksi verkkokorttia, joista toinen on asiakasliikennettä (MAPI) ja toinen repliointia (Replication) varten.

Määritellään ensin verkkokorttien sidosjärjestys:
1. MAPI
2. Replication


MAPI

IP-asetukset: 192.168.0.102/24
DNS: 192.168.0.100
Muuten: Default

Replication

Poistetaan liitännästä palvelut: "File and Printer Sharing for Microsoft Networks" ja "Client for Microsoft Networks".

IP-asetukset: 10.0.0.1/24
Ei Default Gateway- ja DNS-asetuksia. 
Poistetaan DNS Suffixin lisäys ja DNS:n rekisteröinti.
Otetaan palomuuri pois päältä.

Määritellään MBX2-palvelimelle vastaavat asetukset, mutta omilla IP-osoitteillaan.

Levyt

Storagen suhteen mennään samoilla linjoilla Exchange 2010:n kanssa. Tarkempaa tietoa alla olevissa artikkeleissa.

Artikkelit:
Exchange 2013 Storage Configuration Options

Exchange 2013 Server Role Requirements Calculator

Luodaan kaksi levyä kummallekin palvelimelle. Allocation Unit Size on 64 K.


Tehdään tarvittavat hakemistot kumpaankin levyyn.

Md E:\Databases
Md E:\Databases\DB1
Md E:\Databases\DB1\Db
Md E:\Databases\DB1\Logs
Md E:\Temppi

Md F:\Databases
Md F:\Databases\DB2
Md F:\Databases\DB2\Db
Md F:\Databases\DB2\Logs

Tietokannat ja lokit sijaitsevat samalla levyllä.

Binäärien asennus

Lisätään tarvittavat Windows-komponentit:


Install-WindowsFeature AS-HTTP-Activation, Desktop-Experience, NET-Framework-45-Features, RPC-over-HTTP-proxy, RSAT-Clustering, RSAT-Clustering-CmdInterface, RSAT-Clustering-Mgmt, RSAT-Clustering-PowerShell, Web-Mgmt-Console, WAS-Process-Model, Web-Asp-Net45, Web-Basic-Auth, Web-Client-Auth, Web-Digest-Auth, Web-Dir-Browsing, Web-Dyn-Compression, Web-Http-Errors, Web-Http-Logging, Web-Http-Redirect, Web-Http-Tracing, Web-ISAPI-Ext, Web-ISAPI-Filter, Web-Lgcy-Mgmt-Console, Web-Metabase, Web-Mgmt-Console, Web-Mgmt-Service, Web-Net-Ext45, Web-Request-Monitor, Web-Server, Web-Stat-Compression, Web-Static-Content, Web-Windows-Auth, Web-WMI, Windows-Identity-Foundation

Asennetaan lisäksi:

Microsoft Unified Communications Managed API 4.0, Core Runtime 64-bit

Microsoft Office 2010 Filter Packs - Version 2.0

Microsoft Office 2010 Filter Packs - Version 2.0 - Service Pack 1

Tehdään vastaustiedosto ja tallennetaan se "E:\Temppi"-hakemistoon:

###E:\Temppi\ExchangeConfig.txt#######
CustomerFeedbackEnabled=False
MdbName=DB1
DbFilePath=E:\Databases\DB1\Db\Db1.edb
LogFolderPath= E:\Databases\DB1\Logs
###################################

Asennetaan Exchangen binäärit.


setup /Mode:Install /Roles:mb,mt /IAcceptExchangeServerLicenseTerms /AnswerFile:E:\Temppi\ExchangeConfig.txt

Tehdään vastaavat asennukset MBX2-palvelimelle, mutta muutetaan vastaustiedostoa.

###E:\Temppi\ExchangeConfig.txt#######
CustomerFeedbackEnabled=False
MdbName=DB2
DbFilePath=F:\Databases\DB2\Db\Db2.edb
LogFolderPath= F:\Databases\DB2\Logs
###################################

DAGin määrittely

Luodaan DAGia varten Active Directoryyn CNO-objekti. Konetili määritellään Disabled-tilaan.

Lisäksi konetilille annetaan seuraavat oikeudet:
  • Exchange Trusted Subsystem --> Full Controll
  • Node 1 (MBX1) --> Full Controll

Artikkeli:
Pre-Stage the Cluster Name Object for a Database Availability Group

Muodostetaan DAG.



New-DatabaseAvailabilityGroup -Name DAG1 -WitnessServer CAS1 -WitnessDirectory C:\DAGWitness\DAG1.uc.demo -DatabaseAvailabilityGroupIPAddresses 192.168.0.200

Add-DatabaseAvailabilityGroupServer -Identity DAG1 -MailboxServer MBX1
Add-DatabaseAvailabilityGroupServer -Identity DAG1 -MailboxServer MBX2

Tarkistetaan vielä verkkoasetukset.


Huomaa, että verkkoasetuksia ei pääse suoraan muokkaamaan, vaan DAG pitää asettaa ensin manuaalikonfiguraatiotilaan. Oletusarvoja ei ole tarvetta tässä yhteydessä muuttaa.

Lisätään kopiot tietokannoista ristikkäin Mailbox-palvelimille DAG:n päälle.

Add-MailboxDatabaseCopy -Identity DB1 -MailboxServer MBX2
Add-MailboxDatabaseCopy -Identity DB2 -MailboxServer MBX1


Tarkistetaan, että DAGin tila on hyvä.


Korjataan toisen tietokannan indeksoinnissa oleva ongelma ja tarkistetaan tila uudestaan.


Homma valmis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti